lauantai 3. tammikuuta 2015

Uusi vuosi, uusi into...?

 
Koska vuosi 2014 livahti ohi ilman ensimmäistäkään postausta, aloitetaan uusi vuosi jo heti alkumetreillä tehdyllä tekstillä! :) Saas nähdä jääkö ainoaksi! ;)
 
Koska tuuli on möyhentänyt meitä kiitettävästi, päätimme isännän kanssa käväistä tsekkaamassa mitä mökille kuuluu. Vuosi sitten myrsky kaatoi ison haavan mökin vierestä ilman mitään vahinkoja, mutta nyt meidän tontilla oli kaikki puut ainakin toistaiseksi pystyssä...naapurin puolella oli pienehkö haapa nurin. Eli kaikki hyvin siltä osin.
 
Loppukesästä ylämökille valmistui pikkuruinen huussi ja liekö seinä elänyt pakkasessa tai syyssateissa tai mitä on mahtanut tapahtunut, mutta altaan päältä oli peili tullut alas. Kiinnikkeet olivat asiallisesti seinässä edelleen, mutta peili oli lattialla. Ja kuinkas muuten kuin tuhannen palasina! Liimasin syksyllä peilin yläreunaan Be happy -tekstin ja nyt rikkoutuneessa peilissä se näytti aikast kivalta! Siitä tuo eka kuva! Onneksi peili on Ikean halppis, joten sikäli tuo ei sen enempää harmita...eikä peili ollut rikkonut mitään muuta pudotessaan. Ei edes posliinista allasta!! :)
 
Ulkona tuuli todella kovaa edelleen ja lämpötila oli liki nollassa, joten ulkona oli melkoisen raikasta! Pipo ja huppu silmillä sain kuitenkin hetken nauttia taivaanrannan ihanasta valoilmiöstä!  ☀




 
Eikä mun oma luottokasvi keväästä muistuttajana pettänyt tälläkään kertaa! Tuoksuköynnöskuusamassa on iso lehtisilmu ja paljon pieniä lehdenalkuja! Enkä enää sure miten sen käy kun taas pakkaset iskee...näin se tekee joka talvi ja keväällä kasvaa rehottaa kuitenkin normaaliin tapaan. :)
 
-Anu-
 
 

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

✰ TÄHTIÄ ✰

Toimiikohan tää bloggeri vielä....tai osaankohan enää käyttää... :)

Minulle on pikkuhiljaa yhä pahemmin ja pahemmin iskeny joku kumma vimma tähtiin! Niitä pitää saada, mutta koska kaupunkiin ne ei meille oikein istu, ei se auttanu ku käydä mökin sisustuksen kimppuun!

Poikien parvellahan niitä on jo ollut ihan alusta asti, eli kyllä tuo kuvio on ollut mieleinen jo aikasemminkin.




Alkukesällä ompelin pojille laskosverhon Jätti-Rätin ihanasta tähtikankaasta. Ikkuna on haastavan mallinen toimivaa laskosverhoa ajatellen, mutta se onnistui! ✰


Alakerran tähtiteema alkoi kynnysmatosta...


Muutamassakin sisustusliikkeessä olen ihastellut mustalla tähdellä olevaa kynnysmattoa, joka tosin on ollut vähän hassun kokoinen...vain 40cm syvä...ja siksi harkinnassa. Ja kun viimein Loviisan Aitassa päätin ottaa sen mukaan alakertakierroksen jälkeen, oli viimeinen myyty nenäni alta. No ei hätä ollut tämän näköinen...kotimatkalla nappasin Ikeasta mukaan kunnon kokoisen maton ja maalasin siihen sabluunan avulla tähden. Nyt mulla on uniikki tähtikynnysmatto! 

Samalla reissulla ostin myös jo kauan himoitsemani Bastion Collectionin kupit...voi että maistuu aamukahvi terassilla hyvältä näistä! 


Poikien verhon innoittamana ompelin myös keittiöön verhon samasta kankaasta. Verho on puolittainen valelaskosverho, sillä laskokset ovat säädettävissä, mutta varsinaista mekanismia siinä ei ole.




Jotta yksinkertaiseen verhoon sain jotain mielenkiintoa (tähtien lisäksi!) toteutin "laskosmekanismin" reivirenkaitten ja hamppuköyden avulla. Näin verhoon tuli myös ripaus merihenkisyyttä.


Keittiön lattialle teki mieli Pappelinan tähtimattoa, mutta järki voitti kun Askosta löytyi sille haastaja!
Eihän tuon laatu ole likikään Pappelinan maton tasoa, mutta varmasti välttää mökin matoksi...varsinkin kun hintakin oli vaan murto-osa! ✰


Eikä sitä tyynyfriikki pystynyt keräämään ompelukonetta pois ennen kuin yksi tyynykin näki päivän valon! ✰


✰✰✰

Kesälomaterkuin, 

torstai 23. elokuuta 2012

Ihania kesäpäiviä muutaman viikon takaa



Mikähän noita meidän boitsuja vaivaa...laiturilta ei kertakaikkiaan pääse ihan sillee normisti veteen.... ;)



   




Varusteitten on siis oltava kunnossa... ;)


Kaksi viikkoa sitten meillä mökillä lensi kovasti kaikenlaista muutakin Klla alkavaa ku kakarat...

Lensi Kivet:

Alec oli mestariheittäjä...

Mut kyllä Valzukin sai lopulta jo juonesta kiinni.

Lensi Kalanruoto...


Tämä ihmetys löytyi mökin katolta ja tuli alas puhaltimen saattelemana. Mut mitenkäs muutenkaan ruoto vois katolle joutua ku lentämällä?! Meidän seudulla on siis lentokaloja!!

Tai sitten syyllinen saattaa olla tämä veijari, joka tulee paikalle aina kun jotain tapahtuu...tällä kertaa pojat loiskivat, läträsivät ja metelöivät laiturinpäässä hyppien isoihin aaltoihin, joten eikös saaren isännän (tai emännän, tiedä häntä) pitänyt tulla tsekkaamaan tilanne.

Eli lensi myös Kotka:



Merikotka liiteli tosi matalalla mökin yläpuolella...niin lähellä, että sulkien väritys ja kaikki yksityiskohdat näkyi selvästi, mutta kamera tietty oli jossain kateissa ja ilmavirrat nosti sen jo kauemmas ennen ku kamera löytyi.
Viimeksi me saatiin lentonäytös viime kesänä kun Mediheli tuli tuomaan apua naapurisaareen...hää oli tietty paikalla tsekkaamassa tilannetta!

Ja olisko hän myös syyllinen tuohon meidän lentokalaan...? Tai sitten ne jotka on syöny meidän pihan mustikatkin, eli lokit! Hemmetti! Nehän pitää meidän pihaa baarina!!!

Mut sen tiiän, et tässä ei ole syy katolta löytyneeseen kalanruotoon:


Joonaksen virveli ei ole kalaa nähny varmaan pariin vuoteen! :D

Viikonloppuna jo vietetäänki sitten Venetsialaisia...siinäkö se kesä sit oli?! :(




sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tänään oli ylämökin siivouspäivä. Kaikki tekstiilit heitettiin pihalle aurinkoon tuulettumaan, mitkä ei sitten menny pesukoneeseen!


Tyynyjä vintin unikolossa riittää, sillä sieltä löytyy petipaikka 6lle ja kaikki petivaatteet on koristetyynypäällisten sisällä piilossa...muutama peitto toki on myös päiväpeiton alla! ☺



Eipä tänne vinojen kattojen alle muurin kupeeseen sitte muuta mahdukaan! 


Alakerrassa on vielä vuodesohva, josta tulee peti kahdelle.




Terassin katonrajasta löytyy vielä muutama petipaikka...vähän vuosittain vaihtelee montako täällä yöpyy. Vaikka tuo pääskysen pesä aiheuttaakin terassille aikamoista sotkua, on se minusta silti aikast mukava ja kuuluu ehdottomasti kesään!



Nyt on paikat kunnossa juhannuksen viettoa varten!


lauantai 9. kesäkuuta 2012

Sataa, sataa, ropisee...

Mut siitä huolimatta...ei se auttanu...istutuspuuhiin oli ryhdyttävä. Ja loppujen lopuks ilma oli mitä mukavin! ...ja nyt on mökillä terassin kyljessä yrttimaa! ☺


Kaivuupuuhiin ei tarvinnu ryhtyä, sillä kalliossa oli valmiina mukava railo. Riitti kun täytin kolot mullalla ja istutin yrtit.


Penkkiin pääsivät sitruunamelissa (mahtaako paleltua vielä...), persilja, ruohosipuli, oregano, tilli, stevia, rakuuna ja timjami. Basilika, mun ehdoton lemppariyrtti odottaa vielä keittiön ikkunalla mökin lämmössä.


Grillipergolan kylkeen istutin imukärhivilliviinin...jonain päivänä se vielä ihanasti kiipustelee puisia rakenteita pitkin!



Pergolan toisella reunalla onkin jo valmiina viimesyksynä istutettu viinirypäle. Voi olla, ettei ihan hirmu isoa satoa vielä tänäsyksynä saada, mutta pääasia on, että ekasta talvesta on selvitty!


Nyt sit vaan odotellaan, että istutukset rehevöityy ja päästään korjaamaan satoa! ☺

Täytyy vielä lopuks laittaa kuva meidän vuokralaisesta...tai oikeastaan entisestä sellasesta, joka asusteli meidän mökin alla. Monesti hänestä nähtiin vain hännänpään vilahdus ja useimmiten kuultiin vain suhinaa ja pöhinää pusikosta. Pari viikkoa sitten hän viimein halusi näyttäytyä meille koko komeudessaan...ja kun koko totuus tuli julki, sai hän myös hyvin nopeesti lähdöt meidän tontilta! ;)



Rantakäärmettä me pitkään luulimme asuttavamme...


perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen 2012

Jälles on selvitty yhdestä talvesta...pääsiäisenä voinee jo niin todeta, vaikka aamulla herättiinkin lumisateiseen pitkäperjantaihin.
Menneenä talvena on möksä saanut olla suht rauhakseen...jotenkaan ei mukamas olla ehditty käymään niinku muina talvina...no se sitten yritetään korvata kevään ja kesän aikana! ☺
Ja jo etukäteen sovittiin isännän kanssa, ettei tänäkesänä ryhdytä mihinkään isompiin remppa- tai rakennuspuuhiin...nautitaan vaan olosta. Mut kyllähän sitä on jo suunnitelmia vaikka minkämoisia. No, nähtäväksi jää maltetaanko olla ryhtymättä tuumasta toimeen.

Päivä on ollut mukavan laiska vaikka nurkkia onkin vähän laitettu kuntoon talven jäljiltä...ja kun aamupäivän lumisateesta päästiin, näytti ilta jo aivan toisenlaiselta!




Mun lemppariväri taivaanrantaan maalattuna on NIIN ihana!!!